Alkusanoista

Alkusanat ovat kovin tärkeät. Jos teksti ei herätä uteliaisuutta tai minkäänlaisia tuntoja, jää kirja helposti lukematta loppuun. Hyvällä tuurilla jaksaa tapella muutama kymmenen sivua olettaen, että kohta paranee, mutta jos ei, niin se on sitten siinä. Kaikki eivät suinkaan kohtele teoksia näin leppoisan barbaarisesti, mutta myönnän itse heittäväni kirjan helposti nurkkaan, mikäli alkuosa yhtään junnaa, eikä päähenkilöstä saa otetta. Kaikki nämä ovat tietysti makuasioita.

Millaisella autolla ajaisit alas kalliolta, jos olisi näinkin mukava valinta tehtävä? Kirjan kirjoittaminen on unenomainen matka, syöksy toiseen maailmaan. Alkusanojen naputtelu on vähän kuin kohtalokkaan ajoneuvon valitseminen. Se pitää tehdä tyylillä, hallitusti, mutta silti esteettisesti. Minä ottaisin silinterin, joku toinen ehkä pitäisi peruukkia. Kun mennään, niin sitten mennään. Entä oletko koskaan nähnyt niin kaunista veistä, että sillä tuikatuksi tuleminen ei haittaisi ihan hirveän paljon? Veitsen pitelijä osoittaisi sentään jotain esteettistä ajattelua. Olisihan se mukavaa.  Te, rakkaat palautteen antajat, lukijat, voitte valita veitsen. Valitkaa hyvin.

Miten ihmeessä alkusanat voivat määritellä koko teoksen? Vai määrittääkö kirjan paksuus alkusanat?

Kolossa maan sisällä asui hobitti.
-J. R. R. Tolkien, Hobitti. Suom. Kersti Juva.

On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.
-Jane Austen, Ylpeys ja ennakkoluulo. Suom. Päivö Taubert.

”We should start back,” Gared urged as the woods began to grow dark around them. ”The wildlings are dead.”
-George R. R. Martin, A Game of Thrones.

Talo seisoi pienellä mäennyppylällä aivan kylän laidassa.
-Douglas Adams, Linnunradan käsikirja liftareille. Suom. Pekka Markkula ja Jukka Saarikivi.

Elomme vaelluksen keskitiessä / ma harhaelin synkkää metsämaata / polulta oikealta poikenneena.
-Dante, Jumalainen näytelmä. Suom. Eino Leino.

Hei, mummi! Hei, ukki!
-Eric Hill, Puppe mummolassa. Suom. Pirkko Harainen.

Mitä katsomme, kun hypistelemme kirjaa antikvariaatissa, kirjakaupassa tai katsomme sitä tietokoneen ruudulta. Kantta? Takatekstiä? Onko joku suositellut sitä? Ovatko kirjalliset päärit tehneet siitä klassikon? Onko se voittanut kilpailun? Kuten huomaatte, ennen alkusanoja on paljon muutakin, eivätkä ne yksin muodosta päätöstä. Entä kirjoittajan näkökulmasta? En ole taidemaalari, enkä voi kirjoittaa takatekstiä, ennen kuin kirja julkaistaan. En ole voittanut kilpailuja teoksella, jota ei ole olemassa. Kirjoittaja astuu luomaansa tarinaan alkusanojen kautta.

Kirjoitin alkusanat suunnilleen siinä vaiheessa, kun ohjastamani 4½-litrainen Bentley Blower suistui alas jyrkältä merenrantatieltä kauniina kuutamoyönä. Puvun valinnan kanssa oli ollut ongelmia. Pidän kovasti 1700-luvun vaatteista, mutta tällä kertaa olin ajautunut 1800-luvun puolelle. Viininpunainen liivi, jonka taskussa on kello. Musta takki – sopii kaiken kanssa. Mustaa, valkoista ja viininpunaista. Ainiin, ja silinteri. Valmis. Oli minun aikani kadota hetkeksi.

***

En ollut alun perin kotoisin Harmaasta. Kuka tahansa lastenkodin hoitajista tai lapsista olisi osannut sanoa sen pelkästään katsomalla ihoani, joka hohkasi vasten kaikkea sitä kuin hitaasti tapettavana protestina. Minut oli jätetty lastenkotiin, jonka seinät olivat jykevää kiveä ja jossa pidettiin samalla sellaisia sävyisiä mielenterveyspotilaita, joista oli vielä hyötyä. Ja kun sanon jätetty, tarkoitan sillä oikeastaan, etten tarkkaan tiedä miten paikkaan jouduin. Hoitaja Smii selitti aina, että äitini saapui kiireesti eräänä myrskyisenä yönä – huomaatkos, sen täytyy aina olla myrskyisenä yönä; hoitajat rakastavat niitä…