Rakkaat hirviöt

Ne kuulee kun kutsun, ne saapuu kun huudan
-CMX, Ei koskaan

Meillä on hyvin vähän alkukantaisia tiloja jäljellä, mutta pimeys on niistä mitä mainioin kumppani. Se herättää lamaantuneimmankin mielikuvituksen marssittaen esiin kaiken sen, mitä päivänvalossa ei pysty näkemään tai ymmärrä nähdä. Tai kenties mieli vain terävöityy näkemään ne paremmin? Koska ihminen on kuitenkin kykenevä kahdeksan tunnin yhtämittaisiin tajuttomuustiloihin, olisi epäreilua, jos pimeässä liikkuvilla olennoilla ei olisi paikkaa, mihin mennä.

Unet. Ensimmäiset hirviöni asuivat unissani. Ne kaivoivat maan alle ahtaita käytäviä ja saapuivat joskus päivänvaloon muuttuakseen ihmisen kaltaisiksi. Oikeastaan ne pystyi tunnistamaan vain siitä, etteivät ne osanneet puhua lainkaan. Vain tuijottaa. Kun jäin yksin, ne nappasivat minut kiinni ja veivät maan alle. Aikuiset eivät voineet muuta kuin ihmetellä, että se oli lapsen menoa se.

Rohkeimmat uskalsivat mennä lapsena pimeällä metsään, jossa tietysti oli jos jonkinmoista vaaraa. Tuo alkukantainen paikka kuului maahisille, hiisille ja ties mille muille olennoille. Saattoi siellä olla ilkeitä ihmisiäkin. Jostain syystä emme tulleet ajatelleeksi, mikseivät hiidet popsi heitä suihinsa. Kenties siitä olisi tullut huono olo.

Pimeys on tuntematonta, joten se aiheuttaa pelkoa. Jopa kodin turvallisessa ympäristössä on helppo maalata kauhukuvia tai nähdä esineitä erilaisena, kuin ne todellisuudessa ovat. Mitä pimeämpiä ja tuntemattomia loukkoja, sitä enemmän outoja olentoja siellä pesii.

Juna matkalla halki Italian 11 vuotta sitten. On keskiyö ja juna nukkuu. Tuijotan maisemaa, jota täysikuu valaisee. Peltoja, harvoja metsiä, vuoria… Ne saapuivat vuorten yli kukin vuorollaan. Jotkut heräsivät pelloista, toiset metsiköistä. Jokainen niistä oli jättiläinen ja pelottava ilmestys. Suuret silmät tuijottivat minua vuorotellen junan ikkunasta ja ne palasivat kerta toisensa jälkeen, enkä voinut kuin tuijottaa niitä haltioissani.

Alkukantaisuus on avain, jota ilman meillä ei olisi ainutlaatuisia tarinoita tai olentoja. Usein ne ovat hirviöitä, jotka väijyvät varjoissa tai hiipivät kintereillä, kun eksyy metsään. Niitä kai pitäisi pelätä ja välttää parhaimpansa mukaan. Mutta 11 vuotta sitten kutsuin niitä alas vuorilta, ja ne tulivat… Minä en pelännyt niitä ja ymmärsin, että se, joka uskaltaa kutsua niitä luokseen, voi oppia jotain ainutlaatuista.

Kasvaessamme opimme kuitenkin, että todelliset hirviöt eivät löydy yöstä ja mustista nurkista, vaan ihmisten keskuudesta. Vuorilla kohtaamani olennot olivat pelottavia – ehkä ne olisivat voineet viedä minut mukanaan. Silti olen pelännyt enemmän ihmisiä, jotka eivät voi jättää muita rauhaan. Syitä on lukuisia, mutta verukkeeksi kelpaa mikä tahansa. Oli se vaatetus, seksuaalinen suuntautuminen, ihon väri, puhetapa, ikä, sukupuoli… Lista on loputon.

Kun juoksee pakoon yön halki takanaan ihmishirviöitä, jotka aikovat hakata sinut epämääräisen syyn takia, ainoastaan nopeus tai tuuri pelastaa sinut tilanteesta.  Pelkäämään oppiminen on yksi elämän kurjista opetuksista, ja nuo tilanteet langettavatkin pitkän varjon. Kuinka silloin haluaisinkaan kutsua rakkaat hirviöt esiin vuorten ja metsien saleistaan ja pyytää heitä kantamaan minut pois.

Hulluuden palapeli

Ensin korjaaminen tuntui kamalalta. Tekstissä ei pitänyt olla pahemmin vikaa, mitä nyt muutama pilkkuvirhe. Niinpä niin… Ajatus juoksee näppäimistön mukilointia nopeammin ja kirjoittaminen kulkee jäljessä. Usein se tarkoittaa sitä, että sanoja puuttuu kokonaan, sillä olen jo seuraavassa lauseessa. Jossain tapauksessa se voi tarkoittaa, että olen jo kokonaan seuraavassa kohtauksessa…

Syntyy aukkoja, joiden paikkaaminen vie aikaa, sillä ne haastavat toden teolla kirjoittajan. Keskelle lisääminen tarkoittaa, että syntyy epäloogisuuksia. Palapeliin ilmestyy yhtäkkiä muutama nurkka lisää sen turvallisen neljän sijasta. Ylimääräisiä palojakin on runsain mitoin pitkin pöytiä ja löytyypä niitä aamulla tyynyn altakin.

Huvittava ongelma oli, että muistiinpanot olivat päässä. Koko aikana olin raapustanut vain 4 post-it lappua, eikä niissäkään ollut paljon järkeä. Ne eivät taatusti sopineet palapeliin sellaisenaan. Nyt kun katson niitä jälkeen päin, huomaan, kuinka ne ovat muuttaneet muotoaan, jalostuneet. Hyvin yksinkertaiselta kuulostava idea muovautuu yhä monimutkaisemmaksi, kunnes se sopii täydellisesti palapeliin.

Punakynän viillot ovat kuin veriroiskeita. Siinä vaiheessa aloin jo rakastaa kirjoitusvirheitä, kun eteeni osui koko sivun pituinen marginaaliin kirjoitettu palautepötkö, jonka jokainen sana tuntui tarkoittavan tunnin työtä. Oli palattava uudestaan kohtaukseen, elettävä ja sisäistettävä se. Ja lopulta oli varottava ristiriitoja tarinan sisällä, joihin kasvaa sokeaksi, kun on lukenut kaiken yhä uudelleen ja uudelleen. Mieli kuitenkin riemuitsi joka kerta, kun nuo tarvittavat tunnit olivat takana ja romaani oli jälleen kerran elävämpi.

Joskus pelkäsin sitä, etten voisi enää palata maailmaan takaisin. Entä jos en vain yhtäkkiä tuntisi mitään? Jos en voisi elää tarinan mukana, silloin en myöskään voisi kirjoittaa. Luova hulluus tyrehtyisi, eikä minulle jäisi enää mitään. Milloin luova hulluus sitten loppuu? Siksikö jotkut kirjailijat vetävät päänsä täyteen, pitääkseen hulluudesta kiinni?

Pelkoni olivat kuitenkin turhia, sillä luotu tarina eli niin vahvasti omaa elämäänsä. Oli erityisen tärkeää, etten pysähtynyt miettimään pilkkuja ensimmäistä versiota kirjoittaessani, sillä mielikuvat ja tunne olivat tärkeämpiä kuin itse muste, joka taltioi kaiken. Toiseen maailmaan astumiseen ei tarvittu lasillistakaan punaviiniä. Palava insipiraatio sekoittaa pään ihan omin avuin.

Ja niinpä lopulta, pala palalta, toinen versio valmistui. Pilkkuja ei juuri viilattu, niitä lisättiin. Illat venyivät jälleen kerran, mutta nyt minulla oli joku, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, jos keksin liian monia vaihtoehtoja. Joku, joka uskalsi sanoa asioita päin naamaa niin, etten vetänyt hernettä nenääni. Hulluus, ystävät, on tarttuvaa laatua. Luova hulluus sitäkin enemmän. Sen johdosta vaimoni ei malttanut enää olla poissa koneen viereltä, kun kolmatta korjauskierrosta aloitettiin.