Kirjailijan maaninen olevaisuus

Kaikki on vaarallista. Mikä tahansa pieninkin vihje, hetki tai asia voi olla idea. Toisinaan ideat vaativat pitkää hautumista – esoteerisiä arvoituksia tai salattujen taivaankappaleiden liikkeitä. Toisinaan ne ovat vain vitsi, joka karkaa pahasti käsistä ja muuttui joksikin ihan muuksi. Minulla on tällä hetkellä käsissäni vitsi, joka on jo karannut yli 30000:een sanaan.

Suhtaudun kirjoittamiseen yleensä maanisesti. Ensin aloitellaan varovasti ja vähän tunnustellaan. Lähden aina miljööstä ensin liikkeelle, jonka jälkeen alan pohtia, millaisia hahmoja siellä asuu ja miksi. Sitten tarvitaan vain pieni tönäisy ja tarina kulkee omaa rataansa käänteestä toiseen. On kuin katkoisi elokuvaa, mutta hyvin hidastempoisesti.

Tempolla ei sitten olekaan niin väliä, koska parin päivän jälkeen homma karkaa pahasti käsistä. En mielelläni poistu maanisen kirjoittamisen ääreltä, ja jos vain vapaa-aikaa löytyy ylimääräistä, niin sekin upotetaan kirjoittamiseen. Se on ensimmäisenä päässä aamulla, kun herää. Se on päässä yöllä, kun ei saa unta. Kirjoittaminen hallitsee kaikkea, kunnes työ on valmis. Siihen asti saa nauttia maanisesta tunteesta, joka antaa uusia ideoita jatkuvalla syötöllä ja harhauttaa ajatukset olevaisuuden tuolle puolen.

Kirjoittaminen on tila. On aivan sama tupsahtaako teksti painosta ulos, kunhan matka on vain maaninen ja täynnä intohimoa työhön.

Sateesta seuraavaan

Perjantaiyö jäi vähille unille, kun kirjoitin raivoisasti loppuun toisen romaanin toisen version, joka alkaa vihdoin olla sellaisessa kunnossa, että voidaan siirtyä suurista linjoista pilkunviilaukseen. Ensimmäinen versio valmistui viime vuoden toukokuussa, mutta romaani ehti levätä 9kk ennen kuin pystyin taas käymään siihen käsiksi. Sitten elämä juonitteli pääni menoksi yhä oudompia arvoituksia, kunnes olin jälleen valmis kohtaamaan käsikirjoituksen.

Jäin vuoden alussa kotiin keskittyäkseni kirjoittamiseen, ja ratkaisu tuntuu yhä enemmän oikealta. Päivisin vireystila on parhaimmillaan, ja on osattava antaa itselleen myös aikaa rauhoittua ja kuunnella sisintään. Koin turhaan epätoivoa käsikirjoituksen vuoksi, sillä kaikki välissä kokemani on opettanut minulle enemmän kuin mikään elämäni aikana. Olen enemmän kuin osieni summa.

Tästä on hyvä jatkaa ja kurotella kohti toisia taivaita, joiden on tarkoituskin hämmentää. Ja kuten yölliset muistiinpanoni osoittavat, joidenkin asioiden on tarkoitus hämmentää myös lukijoita. Olkaa hyvä.

kohdista jumalallinen sirpale

XV! palvelijakävely korosta senaatti vs urkkijat vs palvelijat

keskustelu Armaggin kanssa

anektodoi juhliin Charles V! Belgiassa!

JACK puhuu moraalilaista!

LOKIT TAISTELU EI KORPIT!

Ja lopuksi sanat bussilipun takana, joita en muista kirjoittaneeni:

koskettaa kättä
sateessa
ei pelkoa!
matka täyttyy
halki Elysiumin

Miekka kiveksissä – eli tarina, jota et halua kuulla

Mutta voit lukea sen. Ovelaa, eikö vain? Kirja on tietyssä mielessä hyväksyttävämpi kuin elokuva, teatteri tai taide. Voit lukea kirjan salaa, ja samalla voit säilyttää oman seksuaalisesti eheän maailmankuvasi ilman häiriöitä.

~

Maistoin hänet huulillani suolaisena mutta polttavana tavalla, joka sai vartaloni värähtämään rajusti.

~

Ihminen on seksuaalinen olento, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Sen lisäksi, että seksillä on roolinsa suvun jatkamisessa, sen muita iloisia puolia on turha kiistää. Itse asiassa seksi on melkoisen kivaa. Sen tähden ihmiset ovat hyörineet aiheen ympärillä jo aika monta tuhatta vuotta ja suhtautuminen on vaihdellut kulttuurien, uskontojen ja aikakausien mukaan.

Kirjallisuudessa törmää helposti erotiikkaan ja seksiin – siihen ei oikeastaan vaadita edes oma-aloitteisuutta, sillä ainakin minun kouluaikoinani piti lukea Häräntappoase, josta ei puuttunut porkkanaa. Muistan, että kirja oli enimmäkseen ärsyttävä. Toivottavasti ovat löytäneet parempaa luettavaa. Rajanveto erotiikan ja muuten vain seksin välillä onkin sitten astetta hankalampi ja varsin henkilökohtainen asia, koska ihmiset tuppaavat olemaan erilaisia ajatusmaailmaltaan.

Tästä päästään siihen, täytyykö seksikohtauksia kirjoittaa lainkaan, ellei haluta kirjoittaa erityisesti eroottista kirjallisuutta, jossa lukijan nautinto on päämäärä sinänsä. Seksuaalisuus on kuitenkin luonnollinen osa ihmistä, joten sen kuvaamatta jättäminen tuntuisi vähintäänkin omituiselta. Ei silti ole yhdentekevää, miten kohtaus on kirjoitettu. Elämme oikeastaan varsin tiukkapipoisella ja kaksinaismoralistisella aikakaudella, kun vertaa historiaan – vaikka seksillä voidaan myydä mitä tahansa autoista saippuaan, luonnollinen suhtautuminen seksuaalisuuteen on hukassa.

~

Tukahtunut voihkaisu kirposi hänen huuliltaan, ja hänen silmänsä sulkeutuivat käden etsiessä nautinnollisen rytmin, josta sen hienovarainen heilahtelu kertoi.

~

Onko tietty esitystapa sitten tietoinen valinta vai onko kirjoittaja tirkistelijä, joka leikittelee hahmoillaan kuin fantasiassa konsanaan? Salaliittoteoreetikot voisivat löytää vastauksia, joihin ainakin iltapäivälehdet olisivat tyytyväisiä. Mutta joskus tarinan hahmot elävät omaa elämäänsä. He tekevät asioita kirjoittajasta riippumatta – kirjoittaja vain tallentaa kiltisti, mitä tapahtuu.

Helpoin tapa kuvata seksiä on tietysti se, miten muutkin sen tekevät. Valitettavasti se on pahimmillaan harras toive siitä, että saisi matkalipun Hollywood-maailmaan, joka säätelee normaaliuden rajat. Elämme maailmassa, jossa kulttuurinen ylemmyydentunto saa meidät palvomaan arvoja ja pitämään niitä itsestäänselvinä – moraalisena siveysvyönä. Kyseenalaistaminen on sitä vaikeampaa, mitä kapeampi näköalamme on. Ihmisten mieltymykset ovat hyvin erilaisia, joten ”hyvän” seksikuvauksen määritelmä on kuin veteen piirretty viiva. Kukaan ei tiedä, minne se on piirretty, mutta siitä voi silti tapella.

Kirjallisuus ei sentään kai vielä ole joutunut yhtä pahaan (itse)sensuuriin kuin elokuvateollisuus, joka tuottaa enimmäkseen perhekilttiä bulkkia massoille. Vai onko kirjallisuus pulassa? Ottaisitko kustannussopimuksen vastaan, jos ehtona olisi seksikohtauksien siivoaminen, vaikka ne olisivat olennainen osa tarinaa? Taiteellinen vapaus vai raha?

~

Kädet kaatoivat minut maahan, ja pisarat putoilivat päälleni hänen aukoessaan paitani nyörejä. Hän halusi minua. Hän halusi minua niin paljon, että pelkkä katse sai minut huokaamaan.

~

Nähtävästi jotkut ovat vetäneet herneen nenään luettuaan/katsottuaan George R.R. Martinin Game of Thronesia, josta ei puutu seksiä. Onkin outoa, että seksi on tärkein moraalinen mittari ja monen silmät täyttyvät kauhulla sen aseista. Tissit, penis ja vagina – rakkailla lapsilla olisi muitakin nimiä. Tämä kuitenkin kertoo lyhyesti kaiken olennaisen moraalisestakin mittarista. Well said, ser.

Hyvä kysymys kai kuuluu, onko pakko lukea/katsoa, jos herne kerran menee sinne nenään niin helposti? Sitten pitää tietysti vielä suojella muita ”pahoilta” ajatuksilta ja seuraavaksi tehdään jo politiikkaa. Hyvänä esimerkkinä varsin tuore Sweep-kirjasarjan tapaus. Ei meillä ole sensuuria, eihän?

~

Se tuntui vain valavan häneen lisää villiä kiihkoa, enkä voinut enää tehdä muuta kuin nauttia yhä rohkeammiksi käyvistä hyväilyistä.

~

Erotiikka, seksi ja seksuaalisuus ovat voimakkaita tarinankerronnallisia välineitä, jotka tuovat pintaan tunteita ja joko paljastavat hahmosta uusia puolia tai sitten todistavat sen puolesta, ettei hahmolla ole niitä. Joka tapauksessa seksi on välineenä niin vahva, että parhaimmillaan lukija tarttuu kohtaukseen ja ymmärtää nähdä siinä muutakin – tai sitten pyristelee herne nenässään ja soittaa kansanedustajalle.

Kauneus- krhm, erotiikka on tietysti katsojan silmässä. Brittiläinen Literary Review on kunnostautunut saralla jakamalla vuosittain palkintoa huonoimmasta seksikohtauksesta kirjallisuudessa. Tämä siis loppukevennykseksi ja varoitukseksi kaikille.