Sanoja: 82031/92165

Selailin NYT-liitettä viime viikolla ja silmiini sattui journalistin pohdintaa omasta artikkeliaiheestaan koskien web-kameraseksisivustoa. Tutkija Anna Kontulan mielestä artikkeli oli mauton sen vuoksi, että kirjoittaja oli mies. Jäin pohtimaan asiaa, sillä en ymmärrä, miten sukupuoli vaikuttaa tutkittaviin asioihin millään tavalla. Vai ajattelenko liian tasa-arvoisesti?

Luulenpa, että tältä pohjalta joudutte lopulta lukemaan varsin mautonta kirjaa, ellen vaihda osuvasti sukupuolta, jolloin mauttomuus katoaa kuin taikaiskusta. Kätevää, eikö?

10000 sanaa jäljellä. Loppusuora häämöttää.

Kirjoittaminen toisinaan kielletty

Pohditaanpas vaihteeksi, mistä ylipäätään saa kirjoittaa. Toki meillä on sananvapaus. Sen kun kirjoittelet, mitä huvittaa? Ei se aivan niin mene.

On olemassa tabuja, asia jota kutsutaan ’hyväksi mauksi’ (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), oletuksia, kulttuurisia linnoituksia, perinteisiä ”oikeita mielipiteitä” ja niin edelleen. Kun astutaan fiktion puolelle, se mitä saa kirjoittaa muuttuu astetta hauskemmaksi, kun aina ei voi olla varma, mitä kirjoittaja oikeasti tarkoittaa. Aina löytyy niitä, joiden mielestä tietystä asiasta ei saa kirjoittaa – ei siksi, että se olisi laitonta ja ärsyttävää, vaan siksi, että juuri sinä kirjoitit sen.

Otetaan joku kirjailija. Rosa Liksom? En ole lukenut häneltä muuta kuin jotain, mitä pakotettiin analysoimaan koulussa. Teoksilla ei tässä ole väliä, vain henkilöllä, jota suurin osa tuskin tuntee henkilökohtaisesti. En tunne minäkään. Mutta pidäpä Rosa hetken mielessäsi.

Joku toinen on taatusti tasa-arvoisempi kirjoittaja kuin sinä. Tässä tapauksessa Rosa on varmasti tasa-arvoisempi kuin minä. Lähtöolettamus on, etten voi kirjoittaa kirjaa aiheesta X, koska en ole tarpeeksi kokenut, en ole oikeassa yhteiskunnallisessa asemassa, enkä ole oikeaa sukupuolta.

Mitä on kokemus? Elämänkokemusta? Ikäsidonnaisuutta? Viisautta? Taitoa? Jos päähenkilölläni olisi viidenkympin villitys päällä ja olisin itse 20-vuotias, niin joku voisi väittää, etten tiedä asiasta mitään. Seuraavaksi tuo joku voisi tietysti sanoa, että vain poliisi voi kirjoittaa dekkareita. Muilla ei voi olla tarvittavaa kokemusta. Kokeminen on niin monitasoista, että siitä on vaikea lähteä vetämään yksinkertaisia johtopäätöksiä. Lisäksi fiktio – joka ei muuten ole faktaa, vaikka jotkut siihen kovasti sitä haluavat sekoittaa – antaa vapauksia ammentaa kirjoittajan kokemuksista kirjoittajan haluamalla tavalla.

Mitä on yhteiskunnallinen asema? En ole BB- tai muu pönttöjulkkis. En ole julkaissut omia teoksiani, joten olen tuntematon maamme kulttuuriskenen verkoissa. En toimita kulttuuriaviisia. En ole lähisukua tunnetulle taitelijalle. Tämän kaiken pohjalta esikoiskirjan julkaisu pelkillä omilla ansioillaan on aika vaikeaa. Ja mikäli se julkaistaisiin, olematon asemani vain korostaisi sitä, ettei minulla ole lupaa kirjoittajaa kaikista aiheista.

Mistä ei ole muka lupa kirjoittaa? Revitellään hieman. Oletetaan, että kirjani kertoo tarinan dystooppisesta tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa lasten raiskaaminen on ihanne. Päähenkilö Marius Cloaca kertoo kaksikymmentä tarinaa omasta elämästään, jossa nykykirjallisten sääntöjen mukaan täytyy mässäillä yksityiskohdilla, jotta saadaan rakennettua tarvittavat vastakkainasettelut. Inhottavan tarinan seassa on elementtejä, jotka kenties kertovat jotain nykyisyydestä varsin kierolla tavalla.

Sitten julkaisuun. Jos kirjoittajana olisin minä, kirjaa ei julkaistaisi. Jos kirjoittaja olisi Rosa, se julkaistaisiin. Asema kulttuurikentässä määrittelee sen, mitä saa kirjoittaa, ja kuinka teos vastaanotetaan.

Entä sitten sukupuoli. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä, eihän? Itse en ole koskaan ajatellut, että kirjallisuus olisi sukupuolittunutta. Tarina on tärkeämpi. Pikainen haku netistä selvittää, että sukupuolella näyttää olevan kovinkin paljon väliä. Oletteko miettineet, miksi Harry Potterin rustaaja, J.K. Rowling, ei esiinny etunimellään? Tietyt naisten kirjoittamat genret ovat kuulemma kaupallinen itsemurha. Ihmiset tykkäävät miesten kirjoittamista kirjoista – ne myyvät paremmin.

Mutta eivät miehetkään saa kirjoittaa mitä tahansa. En nähtävästi saa kirjoittaa romantiikkaa. Tilastollisesti kuulemma pitäisi kirjoittaa trillereitä. Nainen päähenkilönä olisi kaiketi myös kehno veto, kun en voisi ikinä kirjoittaa naisten mielestä totuudenmukaisesti.

Ajattelin kirjoittaessani, että kirja syntyy tavallaan tyhjiöön. Kirjoitin sen itselleni, koska tiesin, etten saisi kirjoittaa näin. Minä en latele sääntöjä itselleni. Kun kirjasta tulee julkinen, siihen kohdistuu joukko olettamuksia ja mielipiteitä, jotka pyrkivät sanomaan, oliko sen kirjoittaminen soveliasta. Sen tekevät ensin ihmiset, jotka tuntevat kirjoittajan. Te lukijat, jotka tunnette minut ainakin jollain tasolla, saatatte järkyttyä. Teksti näet muuttuu kovin henkilökohtaiseksi, kun kirjoittaja on tuttu. Mutta sittenpä teillä on ainutlaatuinen mahdollisuus kokea romaani, jonka kirjoittaminen ei olisi ehkä ollut sallittua kulttuurissamme vallitsevilla ääneenlausumattomilla säännöillä. Voitte itse päättää, arvosteletteko sen normien mukaan vai niiden ulkopuolella.