Kuvajaisia

Esikoinen, Tremennen naiset, on nyt kovaa vauhtia matkalla päivänvaloon. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä kannen kuvittajan kanssa, jolta on ilmaantunut jo erittäin lupaavia luonnoksia. Pidimme palaveria eilisillan ja ideat sinkoilivat välillä niin tiuhaan, että mielikuvituksen piti juosta perässä. Kuva todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vaikka kirjailijana minun täytyykin pyrkiä siihen, että sanat myös maalaavat kuvia. Silti oli hämmentävää nähdä pitkään mielessä hautunut kuvajainen niin elävänä ja koskettavana.

Kirjan kansikuvalla on paljon painoarvoa, sillä sen täytyy pysäyttää, haastaa ja hämmentääkin hiukan. Kuinka montaa kertaa minun on ollutkaan pakko pysähtyä taidenäyttelyssä ja hämmentyä tyystin – lumoutuakin ja antaa tunteille täysi valta. Jo alusta asti oli selvää, että haluan kirjalleni arvoisensa kannen.

Olen iloinen, että kuvittaja luki kirjan ja on yhtä innoissaan kansikuvasta. Hänen tarkentavat kysymyksensä ovat syventäneet alkuperäistä näkemystäni ja herättäneet kuvan eloon. Eikä ole ihan helppoa kuvailla, mitä kuvalta haluaa, vaikka sen miten näkisi mielessään. Yksityiskohdat tuntuvat aina karkaavan ja putoavan alas reunoilta, mutta kuvittajan vahva elävä kuva palauttaa ne helposti takaisin – niin mieleen kuin paperillekin.

Tremennen naiset on tulossa, kun vuodenpyörä kääntyy kohti lempeää pimeyttä. Vielä hetki, rakkaat lukijat.

Karkkiväritetty auringonnousu

Viikon päästä aloitan opiskelun jälleen kerran. Olen kokeillut sitä vuosien varrella monesti, mutta ala kuin ala on tuntunut tyhjänpäiväiseltä. Mutta eipä siinä mitään, sillä aina sieltä on jotain kokemuksia jäänyt haaviin. Epäonnistumiset, katsotaas, ne ovat myös kokemuksia, joista saa irti yllättävän paljon, kun saa päähänsä outoja ideoita. Mutta ennen kaikkea näen taas, mitä tapahtuu kodin ulkopuolella.

Aloin suunnitella roolipeliä ihan huvin vuoksi – oikeastaan puolittain vitsinä. Homma lähti nopeasti lapasesta ja asiat yhdistyvät toisiinsa turhankin vauhdikkaasti. Maailmojen luominen on leppoista puuhaa, kun saa järjestää olevaisuuden uudelleen hilpeällä tavalla. Projektini perusidea on nojata jossain määrin satuihin ja japanilaisiin 8-16 bittisen kauden seikkailupeleihin, joista minulla on lapsuudesta lämpimiä muistoja.

On muuten yllättävän vaikea karistaa yltään vakavan ja synkän maailman viitta ja heitellä ympäriinsä karkkiväriä. Mutta piru vie, se on piristävää touhua ja samalla saa huomata, kuinka omat ajatukset kaipaavat tuulettamista, sillä ne pyörivät totuttua kehää – opittuja kaavoja ja ratkaisumalleja. Jopa kuvitus tulee ajateltua aivan erilaisesta vinkkelistä, mutta valitettavasti en osaa piirtää edes tikku-ukkoja kunnolla, vaikka pystyn visualisoimaan vaikka mitä. Mistähän löytäisin hullun kuvittajan?