Lähtökäskyä vailla

Kaikki alkaa olla valmista. Tekstin vihoviimeistä ulkoasua on käyty läpi ties kuinka monta kertaa ja osaset ovat paikallaan. Painatuskäsky lähtee tänään, jonka jälkeen vain odotellaan toimitusta tai mahdollisia katastrofeja. Päällimmäisin tunne on kummallisuus. Kirjan parissa on tullut vietettyä niin paljon aikaa ja jokaisen välivaiheen päättyminen on ollut omanlaisensa kokemus. Kun viimeiset vaiheet ovat edessä, tulee tunne, että pitäisi viisaasti kysyä itseltään jotakin.

Ensimmäisen versio Tremennen naisista syntyi keväällä 2011, lähes kolme vuotta sitten. Mukaan on mahtunut kaikenlaisia käänteitä, mutta eniten aikaa on vienyt odottelu. Kustantamot vastasivat kukin omalla tavallaan, jotkut eivät vastanneet koskaan, toiset antoivat rohkaisevaa palautetta ja osa kadotti koko lähetyksen. Tremennen naiset ehti osallistua pariin romaanikilpailuunkin, mutta palkitut olivat perinteisiä suomalaisia teoksia. Voin luvata (ja varoittaa), että Tremennen naiset ei ole perinteinen suomalainen teos. Älkää edes kuvitelko sellaista.

Nyt sitten vain odotellaan. Aivan kuin olisin tehnyt tämän ennenkin!

Vähän kaikkea, kiitos

Jos joku ei jo aiemmin ymmärtänyt rivien välistä, niin minulla on ollut aika paljon lomaa. Tietysti loma on mielenkiintoinen käsite, kun eräs pirteä peipponen herää kuudelta aamulla ja haluaa ”iddapalaa!” Aivan. Sen jälkeen on vuorossa ”iidn leikkii autoilla!” ja ”eekkaläddändää!”, jolloin loma-aamu jatkuu hiekkalaatikolla.

En valita. Hiekkalaatikolla on yllättävän kivaa, eivätkä naapurit soita valkotakkisia, kun rakennan metkoja tunneleita ja kuoppia tai keinun niin, että alkaa tuntua vatsanpohjassa. Välillä sataa taivaan täydeltä, mutta sitten sadeviitta ylle ja viemäreitä tutkimaan. Jotenkin sitä huomaa yks kaks rakentelevansa patoja – pitäisi kai muistaa katsoa, minne muksu on menossa.

Kun sitten joinakin hetkinä on yksin kotosalla, on kovat paineet saada jotain aikaiseksi kirjallisuusrintamalla. Ei ole pakko, jos ei tahdo! Olen huomannut, että se pitää ihan päättää, sillä on aivan typerää kokea huonoa omatuntoa vapaa-ajan ”haaskauksesta”. Oikeasti olen tehnyt aivan kaikkea muuta kuin kehittänyt kirjallisia lahjojani tai tuottanut henkevää proosaa: Olen nysvännyt, pööpöillyt, nyhertänyt, huomannut saaneeni opiskelupaikan, suunnitelleeni yhden kokonaisen roolipelikampanjan ja herättäneeni toisen kampanjaprojektin kuolleista, hoidellut yhdistysasioita ja pelannut aivan liikaa Crusader Kings II:ta. Kaikkia näitä vähän kerrallaan.

Kirjailija minussa voisi sanoa, että odotan syksyä, jolloin viimeiset vastaukset kustantajilta putoilevat kiltisti nippuun. 6/10 uupuu vielä – mutta salassa suunnittelen julkaisukekkereitä. Ja koitan toppuutella itseäni, että pitäisi keskittyä nykyhetkeen. Hmm. Sen pitäisi olla hajamieliselle kovinkin helppoa?

Miekka kiveksissä – eli tarina, jota et halua kuulla

Mutta voit lukea sen. Ovelaa, eikö vain? Kirja on tietyssä mielessä hyväksyttävämpi kuin elokuva, teatteri tai taide. Voit lukea kirjan salaa, ja samalla voit säilyttää oman seksuaalisesti eheän maailmankuvasi ilman häiriöitä.

~

Maistoin hänet huulillani suolaisena mutta polttavana tavalla, joka sai vartaloni värähtämään rajusti.

~

Ihminen on seksuaalinen olento, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Sen lisäksi, että seksillä on roolinsa suvun jatkamisessa, sen muita iloisia puolia on turha kiistää. Itse asiassa seksi on melkoisen kivaa. Sen tähden ihmiset ovat hyörineet aiheen ympärillä jo aika monta tuhatta vuotta ja suhtautuminen on vaihdellut kulttuurien, uskontojen ja aikakausien mukaan.

Kirjallisuudessa törmää helposti erotiikkaan ja seksiin – siihen ei oikeastaan vaadita edes oma-aloitteisuutta, sillä ainakin minun kouluaikoinani piti lukea Häräntappoase, josta ei puuttunut porkkanaa. Muistan, että kirja oli enimmäkseen ärsyttävä. Toivottavasti ovat löytäneet parempaa luettavaa. Rajanveto erotiikan ja muuten vain seksin välillä onkin sitten astetta hankalampi ja varsin henkilökohtainen asia, koska ihmiset tuppaavat olemaan erilaisia ajatusmaailmaltaan.

Tästä päästään siihen, täytyykö seksikohtauksia kirjoittaa lainkaan, ellei haluta kirjoittaa erityisesti eroottista kirjallisuutta, jossa lukijan nautinto on päämäärä sinänsä. Seksuaalisuus on kuitenkin luonnollinen osa ihmistä, joten sen kuvaamatta jättäminen tuntuisi vähintäänkin omituiselta. Ei silti ole yhdentekevää, miten kohtaus on kirjoitettu. Elämme oikeastaan varsin tiukkapipoisella ja kaksinaismoralistisella aikakaudella, kun vertaa historiaan – vaikka seksillä voidaan myydä mitä tahansa autoista saippuaan, luonnollinen suhtautuminen seksuaalisuuteen on hukassa.

~

Tukahtunut voihkaisu kirposi hänen huuliltaan, ja hänen silmänsä sulkeutuivat käden etsiessä nautinnollisen rytmin, josta sen hienovarainen heilahtelu kertoi.

~

Onko tietty esitystapa sitten tietoinen valinta vai onko kirjoittaja tirkistelijä, joka leikittelee hahmoillaan kuin fantasiassa konsanaan? Salaliittoteoreetikot voisivat löytää vastauksia, joihin ainakin iltapäivälehdet olisivat tyytyväisiä. Mutta joskus tarinan hahmot elävät omaa elämäänsä. He tekevät asioita kirjoittajasta riippumatta – kirjoittaja vain tallentaa kiltisti, mitä tapahtuu.

Helpoin tapa kuvata seksiä on tietysti se, miten muutkin sen tekevät. Valitettavasti se on pahimmillaan harras toive siitä, että saisi matkalipun Hollywood-maailmaan, joka säätelee normaaliuden rajat. Elämme maailmassa, jossa kulttuurinen ylemmyydentunto saa meidät palvomaan arvoja ja pitämään niitä itsestäänselvinä – moraalisena siveysvyönä. Kyseenalaistaminen on sitä vaikeampaa, mitä kapeampi näköalamme on. Ihmisten mieltymykset ovat hyvin erilaisia, joten ”hyvän” seksikuvauksen määritelmä on kuin veteen piirretty viiva. Kukaan ei tiedä, minne se on piirretty, mutta siitä voi silti tapella.

Kirjallisuus ei sentään kai vielä ole joutunut yhtä pahaan (itse)sensuuriin kuin elokuvateollisuus, joka tuottaa enimmäkseen perhekilttiä bulkkia massoille. Vai onko kirjallisuus pulassa? Ottaisitko kustannussopimuksen vastaan, jos ehtona olisi seksikohtauksien siivoaminen, vaikka ne olisivat olennainen osa tarinaa? Taiteellinen vapaus vai raha?

~

Kädet kaatoivat minut maahan, ja pisarat putoilivat päälleni hänen aukoessaan paitani nyörejä. Hän halusi minua. Hän halusi minua niin paljon, että pelkkä katse sai minut huokaamaan.

~

Nähtävästi jotkut ovat vetäneet herneen nenään luettuaan/katsottuaan George R.R. Martinin Game of Thronesia, josta ei puutu seksiä. Onkin outoa, että seksi on tärkein moraalinen mittari ja monen silmät täyttyvät kauhulla sen aseista. Tissit, penis ja vagina – rakkailla lapsilla olisi muitakin nimiä. Tämä kuitenkin kertoo lyhyesti kaiken olennaisen moraalisestakin mittarista. Well said, ser.

Hyvä kysymys kai kuuluu, onko pakko lukea/katsoa, jos herne kerran menee sinne nenään niin helposti? Sitten pitää tietysti vielä suojella muita ”pahoilta” ajatuksilta ja seuraavaksi tehdään jo politiikkaa. Hyvänä esimerkkinä varsin tuore Sweep-kirjasarjan tapaus. Ei meillä ole sensuuria, eihän?

~

Se tuntui vain valavan häneen lisää villiä kiihkoa, enkä voinut enää tehdä muuta kuin nauttia yhä rohkeammiksi käyvistä hyväilyistä.

~

Erotiikka, seksi ja seksuaalisuus ovat voimakkaita tarinankerronnallisia välineitä, jotka tuovat pintaan tunteita ja joko paljastavat hahmosta uusia puolia tai sitten todistavat sen puolesta, ettei hahmolla ole niitä. Joka tapauksessa seksi on välineenä niin vahva, että parhaimmillaan lukija tarttuu kohtaukseen ja ymmärtää nähdä siinä muutakin – tai sitten pyristelee herne nenässään ja soittaa kansanedustajalle.

Kauneus- krhm, erotiikka on tietysti katsojan silmässä. Brittiläinen Literary Review on kunnostautunut saralla jakamalla vuosittain palkintoa huonoimmasta seksikohtauksesta kirjallisuudessa. Tämä siis loppukevennykseksi ja varoitukseksi kaikille.