The Gentle Art of Making Enemies

Perhosten pitäessä kovaa mekkalaa on vaikea keskittyä. Ne kuitenkin saavat kuiskinnallaan aikaiseksi ennalta-arvaamattomia sosiaalisia kummallisuuksia, jotka ovat kuin ohjeita vihamiesten hankkimiseen.

1. Eristäydy

Olemme nykyään tavoitettavissa 24/7, ja vain kirjoittamaton sääntö kertoo, ettei keskellä yötä ole soveliasta soittaa varsinkaan humalapäissään. Kännykän lisäksi netistä löytyy tukku härpäkkeitä yhteydenpitoon. Entä jos haluaa katkaista kaiken muutamaksi viikoksi?

Kuten jo taannoin mainitsin, yritin kovasti elää normaalia elämää. Lopulta oli vain kirjoittaminen, ja kaikki muu alkoi jäädä vähemmälle. Sosiaaliset kontaktit hupenivat, eikä aina ollut niin helppoa. Ihmiset alkavat ärtyä varsin nopeasti, kun olet olemassa, mutta et koskaan ehdi tehdä yhtään mitään. Omana syntymäpäivänäsikin mieluummin kirjoitat kuin olet kenenkään kanssa tekemisissä.

Eristäytyminen on pakko tehdä, kun on ns. flow-tila päällä eli kirjoitus sujuu omaa tahtiaan. On peruttava kaikki menot ja siivottava kalenteri. Samalla on toivottava, etteivät ihmiset saa hepulia. Maaniselle kirjoittamiselle ei voi tehdä yhtään mitään, vaan se saa sinut harkitsemaan vallihaudan kaivamista talon ulkopuolelle.

2. Salaile

Entä kun saa jotain valmiiksi? Käsikirjoitus on tälläkin hetkellä luettavana vielä muutamalla ihmisellä. Miksi minua ei muuten valittu noiden joukkoon, saatat miettiä? Onko kirjoittaja kenties kusipää? Enkö minä osaisi antaa parasta palautetta? Vika ei ole sinussa, vaan minä haluan antaa mahdollisimman monelle sen täysin valmiin version. Sen johdosta koelukijoita on valittu sieltä täältä ja vähän, jottei jokaisen tarvitsisi lukea keskeneräistä tuotosta. En myöskään halua paljastaa kirjasta paljoakaan etukäteen, jotta en pilaisi lukukokemusta.

3. Provosoi

Kirjoittaminen voi olla huono idea, jos satut valitsemaan teemoja, jotka ovat rohkeita ja hyvin poikkeavia. Osa tuntemistasi henkilöistä voi yllättyä niin hyvässä kuin pahassa, ja ystävät voivat raapia päätään ja todeta, että kaverilla on mopo karannut käsistä. Jos ihmiset ärsyyntyvät eristäytymisestä, niin kirjan luettuaan he vasta ärsyyntyvätkin. Mistä minä voin tietää, kuinka suora hyökkäys jokin osa kirjoituksesta on. Vai provosoinko tahallani? Haluanko vain hämmentää?

On helppo lukea joku kirja porukalla ja pohtia sitten kirjoittajan mielenliikkeitä. Entä jos kirjoittaja on hyvin tuntemasi henkilö? Uskallatko kertoa hänelle päin naamaa, mitä kirjoittajan mielessä liikkuu? Entä jos koet jonkin asian loukkaavana? Kokeminen on avain, mutta se on kuin kaksiteräinen miekka. On se, mitä kirjailija tarkoittaa ja se, mitä lukija kokee.

Romaani ei ole loppujen lopuksi vain omaa huvia. Kun muut pääsevät viimein lukemaan sen, minkä takia eristäydyit heistä, on kirjoittajan parasta valmistautua kohtaamaan minkäläinen palaute tahansa. Ja joskus palaute ei johdu vain tekstistä, vaan siitä, mitä se herättää. Silloin sanoilla, jotka tapahtuvat täysin muualla, voi olla arvaamattoman suuri voima.

Kirjoittaja ei voi muuta kuin pyytää anteeksi mahdollista tökeröä käytöstään. Perhoset lensivät jo omille teilleen.

Mania

Minä luovuin sitten kaikesta. Avasin valmiiksi laatikonkin, jonne pudottaa valmiit liuskat piiloon, sillä orastava maniani antoi ymmärtää, että saattaisin kirjoittaa ihan mitä vain. Kirjoitin omaksi huvikseni. Sen tekeminen kuulostaa äkkiseltään helpolta, mutta se ei todellakaan ole sitä. Siksi hulluin työvaihe oli piilotettava kaikilta, jopa läheisiltä. Pieninkin ärsyke voi haitata täysin tahattomasti, sillä samassa kirjoitatkin, koska joku on utelias tai haluaa lukea lisää, etkä enää itsellesi. Minä sulkeuduin koittaen pysytellä todellisuuden piirissä. Välillä yritin maalata tai pelata, mutta aina tarina pakotti kirjoittamisen ääreen. Homma karkasi käsistä. Sosiaaliset suhteet lakkasivat olemasta. Tarina oli pakko kirjoittaa valmiiksi heti. Jokainen päivä odotin vain, koska päästä takaisin kirjoittamaan, kunnes lakkasin puhumasta kotonakin.

Minusta tuli aave. Olin paikalla, en läsnä. Valvoin pitkälle yöhön, mutta en ollut väsynyt. Painosta katosi 4 kiloa. Söin, jos muistin. Todellisuuden kanssa alkoi tulla vaikeuksia, kun aloin unohdella asioita.

Tiesin, että kunhan saan raakaversion valmiiksi, voin sitten vasta hyvillä mielin varmistua siitä, ettei mikään ärsyke haittaa tarinan kulkua kesken kaiken. Annoin läheisille varsin epämääräisiä kuvauksia työstäni.

”Se on hankala selittää.”
Onko? Kiitos vaan tästäkin tiedosta.

”Maailma on ikään kuin steampunkia, ehkä.”
Häh?

”Se on outo ja groteski.”
Jaa… Mutta mistä se kertoo?

”Joo, itse asiassa kyllä, siinä on kääpiö ja kissa.”
Hurraa! Paljastus!

Raakaversio tuli valmiiksi kolmessa viikossa 100 sivun viikkotahtia. Koska olen ennen nysvännyt novellien parissa, sivumäärä oli pienoinen yllätys itsellenikin. Ja kuinka luontevasti teksti kulkeutui paperille ilman esteitä. Joku kommentoi, että voisin auttaa väitöskirjan kirjoittamisessa. Käy, kunhan se on täysin fiktiivistä ja siinä on kiistanalaisia teemoja.

Vaimoni ilahtui kovin raakaversion valmistuttua. Hänestä tuntui, että olin ollut matkoilla viimeiset kolme viikkoa, ja saatuaan käsikirjoituksen hän alkoi käydä pumaskaa läpi. Oli minun vuoroni odottaa hermostuneena ensimmäistä palautetta.