Lisää hyvää luettavaa

Toisen romaanin käsikirjoitus on nyt valmis. Se on viilattu ja pähkäilty kokonaisuus, jonka tänään paketoin kukkanauhoin ja pudotin sitten sähköisenä kustantamorumban syövereihin, josta se pullahtaa ulos viimeistään joskus elokuussa 2014. Listaan mahtui 10 kustantamoa, joista kolme vielä tahtoisi printtiversion, jahka jostain löydän rauhallisesti toimivan printterin.

Toinen romaani on 100 sivua lyhyempi kuin ensimmäinen, mutta työprosessi oli paljon kummallisempi ja poukkoileva. Ensimmäinen raakaversio valmistui helmikuussa 2012, mutta pidin sen jälkeen kuukausitolkulla taukoa, koska olin käsikirjoituksen kanssa ihan jumissa. Sitten käytyäni sattumalta erään tärkeän keskustelun lyyti alkoi kirjoittaa vimmatusti ja viime keväänä koelukijat saivat viimein luettavaa.

Uusin eroaa esikoisesta aika lailla ja on sovinnaisempi myös kaupallista kenttää ajatellen. Pseudohistoriallinen ja mysteerinen vedenpaisumuskertomukseni 1900-luvun alusta koettelee lukijoita turvallisesti monella eri tasolla.

Tässä vaiheessa kiitän koelukijoita heidän työpanoksestaan jälleen kerran. Kiitos viilloista, oivalluksista, ahdisteluista ja kehuista. Ilman teitä en aina näe metsää puilta ja uskallatte toisinaan kaataa puun päällenikin. Kiitos ja ihmetellään, mitä tapahtuu.

Sateesta seuraavaan

Perjantaiyö jäi vähille unille, kun kirjoitin raivoisasti loppuun toisen romaanin toisen version, joka alkaa vihdoin olla sellaisessa kunnossa, että voidaan siirtyä suurista linjoista pilkunviilaukseen. Ensimmäinen versio valmistui viime vuoden toukokuussa, mutta romaani ehti levätä 9kk ennen kuin pystyin taas käymään siihen käsiksi. Sitten elämä juonitteli pääni menoksi yhä oudompia arvoituksia, kunnes olin jälleen valmis kohtaamaan käsikirjoituksen.

Jäin vuoden alussa kotiin keskittyäkseni kirjoittamiseen, ja ratkaisu tuntuu yhä enemmän oikealta. Päivisin vireystila on parhaimmillaan, ja on osattava antaa itselleen myös aikaa rauhoittua ja kuunnella sisintään. Koin turhaan epätoivoa käsikirjoituksen vuoksi, sillä kaikki välissä kokemani on opettanut minulle enemmän kuin mikään elämäni aikana. Olen enemmän kuin osieni summa.

Tästä on hyvä jatkaa ja kurotella kohti toisia taivaita, joiden on tarkoituskin hämmentää. Ja kuten yölliset muistiinpanoni osoittavat, joidenkin asioiden on tarkoitus hämmentää myös lukijoita. Olkaa hyvä.

kohdista jumalallinen sirpale

XV! palvelijakävely korosta senaatti vs urkkijat vs palvelijat

keskustelu Armaggin kanssa

anektodoi juhliin Charles V! Belgiassa!

JACK puhuu moraalilaista!

LOKIT TAISTELU EI KORPIT!

Ja lopuksi sanat bussilipun takana, joita en muista kirjoittaneeni:

koskettaa kättä
sateessa
ei pelkoa!
matka täyttyy
halki Elysiumin

Hyvä kirjoittaja

Sain ensimmäisen vastauksen kustantamosta. Vastaus oli osoitettu kirjoittajalle ja toteamus oli, ettei kirja sovellu kustannusohjelmaan. Ei muita perusteluja. Täytyy olla tyytyväinen nopeasta vastauksesta.

Romaanini ei ole aivan tavallinen, joten aloin pohtia kirjailijana olemista sekä kustannusviidakkoa yleisesti luettuani mm. Marken blogia. Itselläni omakustanne on käynyt mielessä luontevana vaihtoehtona, mikäli kustantajat eivät innostu. Ainakin kirja on taiteellisessa mielessä eheimmillään (riippuen siitä, miten kukin haluaa taiteellisuuden käsittää) omakustanteena. Kustantamojen tehtävänä on nimensä mukaan kustantaa, mutta myös markkinoida sekä esittää korjauksia, jotta kirja olisi helpommin lähestyttävissä, helpommin myytävissä jne.

Ajatus yksityisestä yrityksestä päättämässä teoksen kirjallisesta laadukkuudesta on tavallaan hieman hassu, vaikka ihmiset haluavatkin sellaisen vallan kustantamoille antaa. Toki kustantamoissa on töissä ammatti-ihmisiä, mutta täytyy muistaa, että he ovat kouluttautuneet opinahjossa, jolla on tietty perinne siitä, mikä on hyvää kirjallisuutta ja mikä ei.

Omakustanne ei mielestäni häviä lainkaan kustantamojen kautta ilmestyneille kirjoille. Jokaisen kirjallinen maku on erilainen ja taiteellinen maailma erilainen. Kysymys on vain siitä, kenen taiteellisille ennakkoluuloille haluaa asettua alttiiksi.

Nykymaailma korostaa myös joka asiassa koulutusta: et voi olla X, jos et ole lukenut tutkintoa Y. Kirjailijan ammatti on viimeisiä saarekkeita, jotka eivät vaadi tutkintoa, vaan elämänkokemusta. Jos opinahjo määrittää yleensä ammattipätevyyden, niin mikä määrittää kirjailijan pätevyyden? Yksityinen yritys (kustantamo)? Pidän itseäni kirjailijana jo sen perusteella, että olen kirjoittanut romaanin valmiiksi. Aivan sama julkaistaanko sitä muodossa tai toisessa. Me itse rakennamme häkit ympärillemme tai annamme muiden tehdä sen puolestamme. Kustantamon vastauksessa minua puhuteltiin kirjoittajaksi, ja jäin miettimään, halutaanko nimityksellä luoda jotain pesäeroa oikeiden kirjailijoiden ja muiden kynäilijöiden välille. Monet kirjablogaajatkin näyttävät kokevan, etteivät ole kirjailijoita, ennen kuin ovat saaneet teoksensa julkaistua.

Oma kirjani kiertää pikkukustantamoja. Miksi? Mietin asiaa itsekin tarkemmin vasta lähetettyäni käsikirjoituksen. Ehkä koen suuret kustantajat kasvottomina suuryrityksinä, jotka eivät ymmärtäisi oman käsikirjoitukseni päälle. Pienkustantamoihin yhdistän tavallaan tietynlaisen positiivisen hulluuden, olkoonkin tämä mielikuva sitten kukkaraameihin puettuna. Kenties tuntemus on peräisin siitä, että pienkustantamot ovat tarjonneet minulle lukuelämyksiä, joita isot eivät ole kyenneet tarjoamaan.

On hyvä myös muistaa, että asumme pienellä alalla planeettaa, jossa on omat kielikulttuuriset rajoituksensa. Vasta romaanin valmistumisen jälkeen mietin, kuinka paljon hyviä kirjoja jää kokonaan pimentoon vain sen takia, että ne eivät sovi suurimman osan kirjalliseen makuun – markkinoille toisin sanoen. Siksi olisi mukavaa, että omakustanteet pääsisivät enemmän pinnalle, vaikka lukijahan sen valinnan tekee. Vai tekeekö? Markkinointi nostaa tietyt teokset esille ja vanavedessä tulevat kirjastot. Olemmeko todellisuudessa vapaita valitsemaan vai annetaanko vaihtoehdot meille valmiiksi pureskeltuina?