Minä, sinä, hän

Kirjoittajalla ei ollut kanssani vaikeuksia, ei alkuunkaan. Hän oli liian utelias, ja minä halusin elää. Täydellinen yhdistelmä. Me tutustuimme nopeasti, aivan parissa päivässä, eikä hän koskaan kirjoittanut minusta muistiinpanoja paria sanaa lukuunottamatta. En missään tapauksessa ole hän. Hänestä se oli hyvin tärkeää, mutta silti hän piti minusta kovasti. Olin joku, joka pystyi astumaan toisaalle ja jäämään sinne. Olin joku, jolle hän pystyi puhumaan suoraan, joku jonka kanssa sai nauraa. Ja hän itki, kun sanoimme hyvästit.

Sinun kanssasi hänellä oli hieman päänvaivaa. Vaikka hän tiesi, missä asuit ja miten elit elämäsi, hän joutui palaamaan sen yksityiskohtiin vielä paljon myöhemmin uudelleen. Hän tiesi, että kohtaamme. Mutta se, miten jatkaisimme siitä eteenpäin, oli aina hämärän peitossa, kunnes tarina sen kertoi. Sinä uskalsit. Olin siitä hyvin ylpeä. Sinä tiesit paljon enemmän kuin minä, ja ilman sinua olisin eksynyt.

Kiitos, sanoit sen paremmin kuin minä olisin osannut. Minulla ei tosiaan ole valtaa päähenkilön tekemisiin, vaikka olenkin kirjoittaja. Kun hahmo elää jo omaa elämäänsä, voin enää vain taltioida, mitä hän tekee – ja joskus katsoa, kun hän kirjoittaa puolestani blogiin. Vaikka koen tuntevani hahmot hyvin, heistä kirjoittaminen tuntuu vaikealta, kun he ovat irti varsinaisesta kodistaan. Voin siis tuoda päähenkilön tänne, mutta vain ohikiitäväksi hetkeksi, jolloin hän on varmasti yhtä hämmentynyt kuin minäkin.

Kunnes tapaamme seuraavan kerran.

The Gentle Art of Making Enemies

Perhosten pitäessä kovaa mekkalaa on vaikea keskittyä. Ne kuitenkin saavat kuiskinnallaan aikaiseksi ennalta-arvaamattomia sosiaalisia kummallisuuksia, jotka ovat kuin ohjeita vihamiesten hankkimiseen.

1. Eristäydy

Olemme nykyään tavoitettavissa 24/7, ja vain kirjoittamaton sääntö kertoo, ettei keskellä yötä ole soveliasta soittaa varsinkaan humalapäissään. Kännykän lisäksi netistä löytyy tukku härpäkkeitä yhteydenpitoon. Entä jos haluaa katkaista kaiken muutamaksi viikoksi?

Kuten jo taannoin mainitsin, yritin kovasti elää normaalia elämää. Lopulta oli vain kirjoittaminen, ja kaikki muu alkoi jäädä vähemmälle. Sosiaaliset kontaktit hupenivat, eikä aina ollut niin helppoa. Ihmiset alkavat ärtyä varsin nopeasti, kun olet olemassa, mutta et koskaan ehdi tehdä yhtään mitään. Omana syntymäpäivänäsikin mieluummin kirjoitat kuin olet kenenkään kanssa tekemisissä.

Eristäytyminen on pakko tehdä, kun on ns. flow-tila päällä eli kirjoitus sujuu omaa tahtiaan. On peruttava kaikki menot ja siivottava kalenteri. Samalla on toivottava, etteivät ihmiset saa hepulia. Maaniselle kirjoittamiselle ei voi tehdä yhtään mitään, vaan se saa sinut harkitsemaan vallihaudan kaivamista talon ulkopuolelle.

2. Salaile

Entä kun saa jotain valmiiksi? Käsikirjoitus on tälläkin hetkellä luettavana vielä muutamalla ihmisellä. Miksi minua ei muuten valittu noiden joukkoon, saatat miettiä? Onko kirjoittaja kenties kusipää? Enkö minä osaisi antaa parasta palautetta? Vika ei ole sinussa, vaan minä haluan antaa mahdollisimman monelle sen täysin valmiin version. Sen johdosta koelukijoita on valittu sieltä täältä ja vähän, jottei jokaisen tarvitsisi lukea keskeneräistä tuotosta. En myöskään halua paljastaa kirjasta paljoakaan etukäteen, jotta en pilaisi lukukokemusta.

3. Provosoi

Kirjoittaminen voi olla huono idea, jos satut valitsemaan teemoja, jotka ovat rohkeita ja hyvin poikkeavia. Osa tuntemistasi henkilöistä voi yllättyä niin hyvässä kuin pahassa, ja ystävät voivat raapia päätään ja todeta, että kaverilla on mopo karannut käsistä. Jos ihmiset ärsyyntyvät eristäytymisestä, niin kirjan luettuaan he vasta ärsyyntyvätkin. Mistä minä voin tietää, kuinka suora hyökkäys jokin osa kirjoituksesta on. Vai provosoinko tahallani? Haluanko vain hämmentää?

On helppo lukea joku kirja porukalla ja pohtia sitten kirjoittajan mielenliikkeitä. Entä jos kirjoittaja on hyvin tuntemasi henkilö? Uskallatko kertoa hänelle päin naamaa, mitä kirjoittajan mielessä liikkuu? Entä jos koet jonkin asian loukkaavana? Kokeminen on avain, mutta se on kuin kaksiteräinen miekka. On se, mitä kirjailija tarkoittaa ja se, mitä lukija kokee.

Romaani ei ole loppujen lopuksi vain omaa huvia. Kun muut pääsevät viimein lukemaan sen, minkä takia eristäydyit heistä, on kirjoittajan parasta valmistautua kohtaamaan minkäläinen palaute tahansa. Ja joskus palaute ei johdu vain tekstistä, vaan siitä, mitä se herättää. Silloin sanoilla, jotka tapahtuvat täysin muualla, voi olla arvaamattoman suuri voima.

Kirjoittaja ei voi muuta kuin pyytää anteeksi mahdollista tökeröä käytöstään. Perhoset lensivät jo omille teilleen.