Takaisin

Se on alkanut. Viimeinen viilaus. Olen täten poissa ennalta määrittelemättömän ajan, sillä edessä on pitkä urakka, ennen kuin käsikirjoitus lähtee pois käsistäni. Koitan pysytellä tällä kertaa edes puoliksi tässä maailmassa.

Jotta aika ei kävisi pitkäksi, julistan alkaneeksi leikkimielisen hupailun. Käsikirjoituksessa on tällä hetkellä 347 sivua. Jätä kommenttina sivunumero, niin ystäväni Peppo valitsee siltä sivulta lauseen, jonka julkaisen blogissa myöhemmin.

Valitse hyvin, ja saatat osua mehevään paljastukseen.

Haluan tässä vaiheessa kiittää koelukijoita panoksestanne. Palautteenne antoi paljon ajateltavaa. Mutta erityiskiitokset myös Iidalle hyvin tarkoista kommenteista, jotka kenties saivat minut jopa hankkimaan muutaman ylimääräisen viilan.

Ennen kuin

Eilen kulkiessani satuin katsomaan ylös taivaalle, ja näin lintujen lentävän kohti etelää. Kliseinen vertauskuva, mutta edellisen kerran kiinnitin huomiota niihin keväällä. Silloin ne olivat palaamassa takaisin. Linnut taitavat jatkaa samaa rataa vuodenaikojen vaihteluiden mukaan. Sittenkin kun meistä aika jättää.

Alkukantainen vaistoni tönäisee minua ja muistuttaa siitä, kuinka nopeasti kesä kuluikaan. Kun katson iltaisin sadepisaroiden valuvan ikkunalasia pitkin, tiedän, että minunkin on pian lähdettevä merten taakse. Uusi ja tuntematon seikkailu. Enkä tiedä koska palaan.

Iltojen pimeydessä on lähdettävä kävelylle, koettava syksy sen omassa elementissään. Ei kannata vältellä jokaista kuraista lätäkköä, johon sattuu jalkansa asettamaan. Niityn halki tarpominen on kuin ’Leijonaa mä metsästän’-laulussa – niin jännittävää kuin siitä itse osaa tehdä. Mutta kun kuljen kylmässä illassa pohtien tulevaa, odotan minä hetkenä hyvänsä näkeväni sirkuksen valot harmaan massan keskeltä. En voi lähteä merten taakse, ennen kuin olen sanonut hyvästit. En voi lähteä, ennen kuin olen nähnyt värit taas ensimmäistä kertaa.