Kuvajaisia

Esikoinen, Tremennen naiset, on nyt kovaa vauhtia matkalla päivänvaloon. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä kannen kuvittajan kanssa, jolta on ilmaantunut jo erittäin lupaavia luonnoksia. Pidimme palaveria eilisillan ja ideat sinkoilivat välillä niin tiuhaan, että mielikuvituksen piti juosta perässä. Kuva todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vaikka kirjailijana minun täytyykin pyrkiä siihen, että sanat myös maalaavat kuvia. Silti oli hämmentävää nähdä pitkään mielessä hautunut kuvajainen niin elävänä ja koskettavana.

Kirjan kansikuvalla on paljon painoarvoa, sillä sen täytyy pysäyttää, haastaa ja hämmentääkin hiukan. Kuinka montaa kertaa minun on ollutkaan pakko pysähtyä taidenäyttelyssä ja hämmentyä tyystin – lumoutuakin ja antaa tunteille täysi valta. Jo alusta asti oli selvää, että haluan kirjalleni arvoisensa kannen.

Olen iloinen, että kuvittaja luki kirjan ja on yhtä innoissaan kansikuvasta. Hänen tarkentavat kysymyksensä ovat syventäneet alkuperäistä näkemystäni ja herättäneet kuvan eloon. Eikä ole ihan helppoa kuvailla, mitä kuvalta haluaa, vaikka sen miten näkisi mielessään. Yksityiskohdat tuntuvat aina karkaavan ja putoavan alas reunoilta, mutta kuvittajan vahva elävä kuva palauttaa ne helposti takaisin – niin mieleen kuin paperillekin.

Tremennen naiset on tulossa, kun vuodenpyörä kääntyy kohti lempeää pimeyttä. Vielä hetki, rakkaat lukijat.

Laula minulle, Kalliope

Säveliin on usein asetettu väärät sanat. Mieleni korjaa niitä alati uuteen uskoon, vaikka en uskalla niitä paperille kirjoittaa. Niiden herättämät kuvat puhuvat elävästi ja koskettavasti tavalla, jotka saavat rakastumaan – oli kyse sitten iloista tai suruista. Kerran nuo sävelet kuultuaan niistä ei pääse koskaan eroon.

Musiikki on salainen inspiraatio. Epäsuora sen jälkeen, kun siltä on riisunut sen oikean merkityksen ja mielikuvitus valjastaa sen täysin omiin tarkoituksiinsa. Miten sen osaa selittää kenellekään? Miten kukaan voi nähdä sitä samalla tavoin? Elää tunteet, jotka kuuluvat sävelten piiriin. Subjektiivisia kokemuksia kaikki. Aivan kuin tarinoiden symbolit.

Kokeillaanpas. Musiikkia, maestro!

Selimillä oli varmaankin kiire vessaan Merta säveltäessään? Liian vähän esitysaikaa? Ihan oikeasti.

Jos meri velloo tuota vauhtia, niin joku selvästi vain lesoilee sillä, että osaa soittaa armottoman vauhdikkaasti. ”Katso näiden sormien lentoa, beibi.” ”Oi, herra Palmgren.” Huokaus. Missä mielikuvituksen lento? Kuoli varmaan ensimmäiseen aaltoon, puli puli. Kun minä kuulin Meren ensimmäistä kertaa, kuulin sen hitaampana. Se soitanto oli rikasta ja täynnä mielikuvia, joita maalata meren rauhattomiin aaltoihin. Näin kun mies hukkui purjelaivansa mukana ja aallot söivät hänet. Vaikuttavinta oli, ettei siinä ollut mitään pahaa.

Auta meitä, herra Badalamenti.

Monet ovat varmasti nähneet Kadonneiden lasten kaupungin, mutta musiikki toimii niin monessa muussakin paikassa. Mystisyys ja unenomaisuus siirtävät paikasta toiseen, eikä enää tarvitse pitää kiinni. Vähän kuin katsoisi mielensä peiliin tuhansista näkökulmista ja alkaisi epäillä todellisuuden olemassaoloa.

Entä lastenlaulut? Iloista rallattelua? Vielä mitä. Ole hyvä, Marjatta Meritähti.

Fiuu lentää pääskynen
(säv. Marjatta Meritähti, san. Laura Latvala)

Fiuu, lentää pääskynen
lintu pieni liiviniekka,
Egypti on etäinen,
tulinen on siellä hiekka.
Fiuu, pitkä matka on
maahan faaraon.

Lintu lentää Egyptiin? Ei muuten lennä. Musiikkia en tähän hätään pysty liittämään, mutta etsivät sen kyllä kirjastosta löytävät. Kun kuulette sävelet, niin ymmärrätte, että äidin on uhrattava näkille esikoisensa turvatakseen kalansaaliit ja onnen säilyminen. Äiti ei itke, kun lapsi hukkuu.

Entä musiikki tarinan sisällä? Kirjoittaessa musiikkia ei kuule, ellei mielikuvitus sävellä sitä itse. Toivotan tervetulleeksi kaikki ”väärin” kuulemani sävelet ja sanat, eikä niiden tarvitse oikeasti soida kesken kirjoittamisen. Todellisuus on varattu näppäimistön naputtelulle, mieli on muualla.

Ja kiitos, maestro. Voisitteko pissata lopuksi haudalle?

Optiona herneitä ja papuja niille, jotka niitä mielivät.