Jos joku ei jo aiemmin ymmärtänyt rivien välistä, niin minulla on ollut aika paljon lomaa. Tietysti loma on mielenkiintoinen käsite, kun eräs pirteä peipponen herää kuudelta aamulla ja haluaa ”iddapalaa!” Aivan. Sen jälkeen on vuorossa ”iidn leikkii autoilla!” ja ”eekkaläddändää!”, jolloin loma-aamu jatkuu hiekkalaatikolla.
En valita. Hiekkalaatikolla on yllättävän kivaa, eivätkä naapurit soita valkotakkisia, kun rakennan metkoja tunneleita ja kuoppia tai keinun niin, että alkaa tuntua vatsanpohjassa. Välillä sataa taivaan täydeltä, mutta sitten sadeviitta ylle ja viemäreitä tutkimaan. Jotenkin sitä huomaa yks kaks rakentelevansa patoja – pitäisi kai muistaa katsoa, minne muksu on menossa.
Kun sitten joinakin hetkinä on yksin kotosalla, on kovat paineet saada jotain aikaiseksi kirjallisuusrintamalla. Ei ole pakko, jos ei tahdo! Olen huomannut, että se pitää ihan päättää, sillä on aivan typerää kokea huonoa omatuntoa vapaa-ajan ”haaskauksesta”. Oikeasti olen tehnyt aivan kaikkea muuta kuin kehittänyt kirjallisia lahjojani tai tuottanut henkevää proosaa: Olen nysvännyt, pööpöillyt, nyhertänyt, huomannut saaneeni opiskelupaikan, suunnitelleeni yhden kokonaisen roolipelikampanjan ja herättäneeni toisen kampanjaprojektin kuolleista, hoidellut yhdistysasioita ja pelannut aivan liikaa Crusader Kings II:ta. Kaikkia näitä vähän kerrallaan.
Kirjailija minussa voisi sanoa, että odotan syksyä, jolloin viimeiset vastaukset kustantajilta putoilevat kiltisti nippuun. 6/10 uupuu vielä – mutta salassa suunnittelen julkaisukekkereitä. Ja koitan toppuutella itseäni, että pitäisi keskittyä nykyhetkeen. Hmm. Sen pitäisi olla hajamieliselle kovinkin helppoa?
Samaan aikaan toisaalla 