Palanut mies

Palanut mies vieraili unessani. Kahdesti. Luulen, että hän tarkoittaa, että projekti on edelleen kesken. On satanut aika pitkään. Olen juossut suojasta suojaan. Luonut loputtomia kokonaisuuksia. Saanut jälleen kerran muistutuksen siitä, että lähdön hetkellä kukaan ei muista, mitä luit, vaan sen mitä kirjoitit.

On siis palattava vielä kerran kaupunkiin, jossa sataa. Naurettava katseille.

Kirjailijan maaninen olevaisuus

Kaikki on vaarallista. Mikä tahansa pieninkin vihje, hetki tai asia voi olla idea. Toisinaan ideat vaativat pitkää hautumista – esoteerisiä arvoituksia tai salattujen taivaankappaleiden liikkeitä. Toisinaan ne ovat vain vitsi, joka karkaa pahasti käsistä ja muuttui joksikin ihan muuksi. Minulla on tällä hetkellä käsissäni vitsi, joka on jo karannut yli 30000:een sanaan.

Suhtaudun kirjoittamiseen yleensä maanisesti. Ensin aloitellaan varovasti ja vähän tunnustellaan. Lähden aina miljööstä ensin liikkeelle, jonka jälkeen alan pohtia, millaisia hahmoja siellä asuu ja miksi. Sitten tarvitaan vain pieni tönäisy ja tarina kulkee omaa rataansa käänteestä toiseen. On kuin katkoisi elokuvaa, mutta hyvin hidastempoisesti.

Tempolla ei sitten olekaan niin väliä, koska parin päivän jälkeen homma karkaa pahasti käsistä. En mielelläni poistu maanisen kirjoittamisen ääreltä, ja jos vain vapaa-aikaa löytyy ylimääräistä, niin sekin upotetaan kirjoittamiseen. Se on ensimmäisenä päässä aamulla, kun herää. Se on päässä yöllä, kun ei saa unta. Kirjoittaminen hallitsee kaikkea, kunnes työ on valmis. Siihen asti saa nauttia maanisesta tunteesta, joka antaa uusia ideoita jatkuvalla syötöllä ja harhauttaa ajatukset olevaisuuden tuolle puolen.

Kirjoittaminen on tila. On aivan sama tupsahtaako teksti painosta ulos, kunhan matka on vain maaninen ja täynnä intohimoa työhön.

Miltä tuntuu?

KirjapinoJulkaisujuhlat ovat ohitse ja Teatterimuseon kammioon saapui ystäviä ja tuttuja juhlimaan sekä nauttimaan tunnelmasta. Olinkin illalla niin lopen uupunut koko päivästä, etten saanut edes unen päästä kiinni. Ystäväni kysyi iltasella, että miltä nyt tuntuu. Outoa kyllä, ei tuntunut sen kummemmalta. Villit tuuletukset sattuivat kirjoitushetkinä, kun luova hulluus oli huipussaan. Nyt on vain elettävä seuraamusten kanssa ja kuunneltava uteliaana palautetta.

Työt eivät lopu tähän. Toinen kirja pitäisi vielä viimeistellä ja kovin moni näkemäni tai lukemani asia liittyy jollakin tavalla teokseen. Ensimmäisen palauterupeaman jäljiltä näyttää siltä, että voisi olla parempi päästää jumalat irti. Sillä tavoin näkee ihmisenkin helpommin.