Olen palannut ihmisten pariin. Yksi, kaksi, kolme – pam. Olen totutellut heräämään taas ihmisten aikaan ja käyttämään ihmisten kulkuneuvoja. Olen noudattanut ihmisten etikettiä ja sulautunut aamujen tuudittavaan ja viileään huminaan. Huomaan lukevani jälleen, kuten ihmiset, mutta luultavasti jotain kummallista, josta ei synny järkevää keskustelua.
Huomaan miettiväni, mitä ihmiset ajattelevat, vaikka en tietenkään osaa lukea ajatuksia. Ihmisten kanssa pitäisi tulla toimeen. Se kai etupäässä tarkoittaa, ettei kukaan härki toista areenasta riippumatta, ja vaikka toinen olisi pukeutunut sumoasuun. Koitan olla avaamatta keskusteluja aiheista, jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia. Ihmisten mielestä ne harvemmin ovat mielenkiintoisia. Ihmiset haluavat olla rauhassa.
Kirjallisuusblogit ovat aiheuttaneet minulle päänvaivaa. Foorumit myös. Jos liikun näkymättömänä ihmisten kanssa, niin teen sen myös virtuaalisesti. Olen huono kirjoittamaan kommentteja tai foorumiviestejä, ellei ole jotakin presiis-sanottavaa. Olen siis hiljaa virtuaalisessa maailmassa, vaikka tilaa olisi kirjoittaa loputtomiin.
Kirjailijan kaiketi kannattaisi olla sosiaalisesti hyperaktiivinen? Vaikuttaa kummasti markkinointiin (yäk), kun nysväilee omissa ympyröissään ja piiloutuu bunkkeriin. Kirjailijan pitää olla tuotteen myyntimies – ainakin jos haluaa olla menestynyt. Entä jos ei halua olla? Entä jos riittää se tunne, joka vallitsee kirjoitushetkellä? Maaninen ihana hulluus! Jospa lukija saisi kokea edes hitusen siitä. Se on tärkein syy julkaista. Muu on yhdentekevää.
…
Tai no, onhan julkaisukekkerit. Epäsosiaalisen möllin paras tekosyy pitää juhlat.
Samaan aikaan toisaalla 
Hahaa;) Mörköilysi osui jälleen naulan kantaan. Hyvin pitkälle olen kanssasi samalla aaltopituudella ja mietin noita sosiaalisia juttuja itsekin. Koitan taiteilla nuoralla parhaani mukaan. Vielä tasapaino on säilynyt siitä yksinketaisesta syystä että vasta haaveilen kirjan julkaisusta. En siis vielä tiedä miten suhtaudun tai miten tulee suhtautua lisääntyvään aktiviteettiin niin ihmissuhteissa kuin mediassakin.
Riippuu siis paljon myös siitä mitä kirjan julkaisun jälkeiseltä ajalta odottaa; jatkaako pakertamista kammiossaan uhraamatta ajatustakaan enää jo julkaistuun teokseen keskittyen pelkästään tulevaan vai pyrkiikö jossakin määrin myös esittelemään kirjaansa ja omia ajatuksiaan sekä mielipiteitään niin kirjan pohjalta kuin ehkä muutenkin. Keskustelu ja vuorovaikutus on kuitenkin melko hyödyllistä ja palkitsevaakin varsinkin jos löytää vastavuoroisen yleisön/yhteisön/yksilön.
Myyntimiesmalli kyllä tökkii itsellänikin. Tässähän ei olla tarjoamassa asiakkaille tyhjänpäiväistä härveliä jota ilman ei voi tulla toimeen vaan ainakin itse pyrin teksteilläni koskettamaan jotakin ihmisen sisällä olevaa tunne/tietoisuusosaa, puhutella ja avata lukkoja, herättää ja luoda uusia ajatusmalleja, koskettaa.