Oopiumin polttajista

Kirjoittanut Kynäilijä

Huomasin pystyväni lukemaan taas fiktiota. Se tuntui kummalliselta, vaikka myönnän turvautuneeni johonkin astetta turvallisempaan – Robert E. Howard: Zambebwein kuu. Vielä kuukausi sitten en pystynyt lukemaan muuta kuin faktaa. Olen siis muuttunut jälleen kerran ja aistini ovat vapaat ahmimaan ympäristön houkuttimia.

Meillä jokaisella on rakkaat hairahduksemme. On hyväksyttäviä paheita, joista hykertelemme muille innoissamme kuin parhaasta salaliitosta. Jotkut paheista ovat niin hyväksyttäviä, että ilman niitä kirjailijan muotokuva ei olisi eheä. Lasi viiniä, ehkä? Liian helppoa. Joukko liian hyviä kirjoja, joihin alkaa verrata itseään kirjoittajana? Hyväksyttävä pahe, mutta ei kovin rakentava.

Paheemme eivät edusta todellisuutta. Ne ovat pakoa siitä ja tarkoitus pyhittää keinot. Jos löytäisin automaattisen keinon palata inspiraation huumaan, käyttäisinkö sitä ajattelematta seurauksia? Vai onko parempi vierailla kahden maailman välillä niin taitavasti, että mieli pääsee muovaamaan uutta?

On paheksuttavia paheita, joista emme kerro. En puhu natsikortista lompakossa tai eläimelliseen himoon antautumisesta. Ne ovat vain hyvää julkisuutta. Paheksuttavat paheet kuitenkin pilkkaavat oletuksia kirjailijasta älykkönä. Kirjailija on tuote ja kirjat ovat kirjailijan jatko-osia. Tarvittaessa sensuroidaan, kuten ote Snellmannin päiväkirjasta kertoo: ei sovi suurmiesimagoon.

On siis aika asettua hetkeksi laverille ja vaipua mustan lootuksen uneen. Herääminen ei ole koskaan varmaa.

About these ads

3 kommenttia to “Oopiumin polttajista”

  1. Poimin tekstistäsi mielenkiintoisen lauseen: Kirjailija on tuote ja kirjat kirjailijan jatko-osia. Yritin aiemmin jossakin toisen blogin kommentissa ulkoistaa itseäni tuotteesta ja yritin perustella omia valintojani lukemieni kirjojen suhteen. Pyrin ainakin tekemään valintani kirjallisten ansioiden perusteella enkä kirjailijan persoonan mukaan. Nykyisin vallalla oleva ajatus kirjailijasta kirjansa kansikuvana ja myynnin konkreettisena edistäjänä on itselleni hiukan vieras asia, mutta ilmeisesti kolostaan on hiukan uskaltauduttava ulkomaailmaan varsinkin jos kirjani joskus ylittää julkaisukynnyksen;)
    Paheita meillä kaikilla varmasti on ja kullakin oma luovan moottorin ylläpitäjä. Niistäkään ei minusta pidä tehdä kirjailijalle välttämättömiä uskottavuuden mittareita. Onko kirjoittamani esikoiskässäri sitten oman elämäni jatko-osa? Toivottavasti ei. Pikemminkin askel johonkin uuteen, astumista mukavuusalueelta kritiikin kohteeksi.

    • Minulle riittää hyvin, jos kurkkaan kolosta. Markkinointi tuntuu varsin vieraalta ajatukselta, sillä haluan enemmän luottaa siihen, että teos seisoo omilla jaloillaan. Kuulostaa ammatillisessa mielessä itsemurhalta, mutta omat vahvuuteni ovat kirjoittamisessa, eikä ns. bisneshengessä. Jotenkin tulee mieleen, että kirjoittaminen on pahimmas tapauksessa tasapainoilua itseilmaisun ja rahan välillä. Ja niiden välille sitten mahtuu kaikenlaista suosion kaipuusta norsunluutornin valmistamiseen. Mikään niistä ei ole lähelläkään sitä tunnetta, kun kirjoittaminen vie mennessään.

  2. Totta joka sana, komppaan;D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.